Vesi virtaa joessa ja näytelmä valmistuu

Napsalaisten aherrus jatkuu. Ensimmäinen läpimenoharjoitus on tehty, kokonaisuus hahmottuu.

Syksyn aikana on opeteltu vuorosanoja ja kohtauksia. On suunniteltu lavastusta ja musiikkia. On haettu ajanmukaista tunnelmaa ja tyyliä. On tehty sitä perustyötä, joka mahdollistaa hyvän lopputuloksen. Työtä pitää vielä tehdä, mutta sitä ei Napialan Työväennäyttämöllä pelätä. Maaliskuussa ollaan valmiina.

Miten tervakoskelaiset näkevät itsensä, muut paikkakuntalaiset ja ulkopuoliset ihmiset?  Onko pienen, ulospäin yhtenäisen kylän sisällä näkymättömiä rajoja? Nämä kysymykset tulevat olemaan esillä ja niiden ympärillä tapahtuu paljon tulevassa Tervakoski 2 – näytelmässä. Enempää ei tässä vaiheessa tarinaa avata.

Näyttelijät, ohjaaja, bändi ja kaikki muutkin tuotannossa mukana olevat tekevät parhaansa tuottaakseen katsojille vaikuttavan teatterielämyksen. Parin kuukauden kuluttua nähdään lopputulos.

Kuinka aito ja tunnistettava se on? Tämän voi tietää vain näytelmän nähnyt.

jka