Viimeinen esitys on takana. Se oli tässä. Esirippu laskeutui viimeisen kerran.

Napialan Työväennäyttämö kiittää katsojia

Napialan Työväennäyttämö kiittää katsojia

Tervakoski –näytelmän viimeinen esitys on takana. Napialan Työväennäyttämölle kulunut kuukausi on ollut rankka, mutta varmasti antoisa. Kahdeksantoista kertaa napsalaiset valmistelivat Seuratalon salin esitystä varten. Kahdeksantoista kertaa näyttelijät nousivat lavalle. Yhtä monta kertaa näytelmä esitettiin täydelle katsomolle. Tämä kertoo sen, että katsojat ottivat esityksen omakseen. Yleisön suosionosoitukset osoittivat, että sille tarjottiin joka kerralla hieno elämys.

Mitä jää jäljelle, kun esitykset ovat takana ja lavasteet puretaan pois? Unohtuuko upea näytelmä ja hienot tunteet, jotka se herätti? Napsalaisten ensimmäinen tuntemus on helpotus rankan esityskauden päättymisestä. Sen jälkeen tulee vielä haikeus siitä, että kausi todella on ohi. Valmisteltiinhan tätä pitkään ja huolella. Tälle elettiin.

Mitä jäi näytelmän katsojalle? Tunnistiko hän esityksestä piirteitä itsestään tai tuttavistaan? Oliko kaikki pelkkää kuvitelmaa? Jos esityksen katsonut pystyy hymyilemään itselleen ja toteamaan ”Tuollaisiahan me olemme”, on saavutettu paljon.

Enempää en tästä kirjoita. Se olisi turhaa. Muistikuvat jäävät ja ne puhuvat puolestaan. Kiitos tästä kaikesta Napialan Työväennäyttämö.

Ensi-illan jälkeen

Monelle napsalaiselle se oli ensimmäinen, osalle ensi-illat ovat jo tuttuja. Mutta se oli juuri tämän näytelmän ensi-ilta. Napialan Työväennäyttämön 110 –vuotisjuhlanäytelmän ja Tervakoski –näytelmän ensi-ilta.

Esityksen jälkeinen ilo onnistumisesta oli hienoa katsella ja kokea. Yleisön palaute ja suosionosoitukset kertoivat omalla tavallaan upeasta esityksestä. Napsalaisten olemuksesta näkyi suurimman jännityksen purkautuminen tunteikkaasti ja iloisesti.

Jännityksen täyttämä päivä jatkui vielä muutamalla juhlinnan tunnilla. Vaikka nämä tunnit olivatkin raskaita ja väsymys painoi päälle, olivat ne tärkeitä koko joukon yhteishengelle. Tuon yhteishengen pitää kantaa vielä pitkälle. Esityskausi on vasta alussa.

Jokainen esitys tästä eteenpäin on sen hetken tärkein esitys. Jokainen katsoja on tärkein katsoja. Jokaista esitystä tulee katsomaan uusi yleisö ja katsojille tarjotaan aina parasta osaamista. Jos kyseessä olisi kone, voisi helposti toistaa samoilla asetuksilla kaikki tulevat esitykset. Mutta kyseessä ei ole kone, vaan inhimillinen, vahvasti tunnetasolla toimiva ryhmä, jonka tuotos punnitaan jokaisessa esityksessä aina uudelleen. Sen onnistuminen on aina haaste.

Napsalaiset ovat valmiina tekemään jokaisessa esityksessä parhaansa, jotta yleisö kokisi hienon teatterielämyksen.Katsojalla on näytelmässä tärkein rooli.

Nähdään Seuralla.

Aika on tullut. Se on tässä

Mistä suunnasta tahansa Tervakoskelle saapuu, aina näkyy tehdas. Sen piippu ja massiiviset tiilirakennukset ovat koko kylän keskipiste. Noihin rakennuksiin mahtuu paljon tervakoskelaisten ihmisten elämää ja historiaa. Mitä kaikkea ne ovatkaan nähneet ja kuulleet.

Yhtä paljon, kuin paperitehdas rakennuksineen hallitsee Tervakosken maisemaa, on se hallinnut paikkakuntalaisten mieliä kahdensadan vuoden ajan. Jopa siinä määrin, että vieraampien ihmisten on joskus vaikea ymmärtää tervakoskelaisia ja tervakoskelaisuutta. Tervakoskelaiset ovat eläneet tehtaan kautta ja olleet siitä ylpeitä.

Tunnistavatko tervakoskelaiset itsensä näyttämöltä? Uskaltavatko he nähdä itsensä ja tuttavansa roolien ja lavastuksen takaa? Kuinka tuttuja heille ovat Kloppi, Tauno tai Ansa? Vaikka näytelmän henkilöt ja tapahtumat ovatkin kuvitteellisia, on niihin pyritty saamaan mukaan paikkakunnan ihmisten omaleimaista elämänasennetta. Miten tässä on onnistuttu, sen tietää vain näytelmän katsonut.

Tunnetta riittää Seuratalon näyttämöllä ja katsomossa helmikuusta maaliskuuhun, kun 110 vuotiaan Napialan Työväennäyttämön odotettu juhlanäytelmä on katsottavissa.

Katsomossa nähdään.

Ensi-ilta lähestyy

Kymmeniä harjoituskertoja ja satoja harjoitustunteja on takana. Samoin muun valmistelun osalta. Näyttelijät, ohjaaja, tekniikan toteuttajat sekä muut panoksensa näytelmälle antavat ja antaneet odottavat luottavaisina tulevaa esityskautta.

Juhlanäytelmän valmistelemiseen on nähty vaivaa. On helppo ymmärtää, että noina satoina tunteina, joina esitystä on harjoiteltu ja valmisteltu yhdessä, puhumattakaan omatoimisesta valmistautumisesta, olisi voinut tehdä muutakin. Kaikki mukana olevat ovat joutuneet tekemään valintoja ajankäyttönsä osalta, osin isojakin, Kun kolmekymmentä eri-ikäistä ja erilaisista elämäntilanteista tulevaa harrastajaa saadaan näin intensiivisesti toimimaan yhdessä monta kuukautta, pitää heillä olla vahva innostus tekemiseensä.

Napsalaiset ovat kuluneen syksyn aikana osoittaneet, että heiltä löytyy innostusta ja tahtoa. Kukaan heistä ei ole päässyt helpolla. Pienikin rooli näin isossa näytelmässä on iso asia, ja tärkeä. Kokonaisuus on tekijöidensä summa ja helmikuussa näemme, minkälainen kokonaisuus on saatu aikaan.

Vuosi vaihtuu, harjoitukset jatkuvat

Vuosi lähenee loppuaan. Viimeiset harjoitusviikot ennen helmikuuta ovat käsillä. Seuratalon juhlasalin näyttämölle on rakentumassa paperikone. Samaan aikaan napsalaiset harjoittelevat juhlanäytelmänsä, nyt siis lähes lopullisessa ympäristössä. Kohtauksissa on luontevuutta ja näytelmän tuntua. Se, mikä vielä syksyllä oli joukko irrallisia kohtauksia, alkaa nyt olla esitys. Koko Napialan Työväennäyttämön väki on tehnyt suuren työn.

Matkaa ensi-iltaan on vielä jäljellä. Työtä on vielä tehtävä. Mutta ilmapiiri ja tunnelma ovat odottavan toiveikkaita. Tästä tulee iso juttu. Tähän uskotaan.

Voi melkein kuvitella, miten tuosta näyttämölle tulevasta paperikoneesta tulee paperia. Voi lähes tuntea ilta-,  aamu- ja yövuorojen aherruksen. Samoin voi kuvitella kylän ja sitä ympäröivän alueen elävän paikkakunnan arkea ja juhlaa. Sen kaiken tuo meille katsottavaksi helmikuussa 110 vuotias Napialan Työväennäyttämö.

Näytelmän juliste pian katukuvassa

Varatkaa tilaa tälle ainutlaatuisen kiintoisalle teatterielämykselle, jota kukaan ei halua jättää näkemättä! Tarkista tarkemmat esitysajat täältä!

HUOM! Lauantaina 7.3 Iltamat piipun varjossa! Liput 35€, ainoastaan ennakkovarauksella. Lipun hintaan sisältyy esitys, hyvää ruokaa ja mahtava meno  loppuillan viihdetarjonnasta vastaa Hapi and the Moke’s. Varaa lippusi ajoissa!

juliste

Syksyn tultua harjoitukset alkoivat

Aikaa on kulunut ja vettä virrannut Tervajoessa edellisen kirjoituksen jälkeen. Napialan Työväennäyttämön tuleva 110 -vuotisjuhlanäytelmä on saanut julkisuutta ja herättänyt kiinnostusta.

Napsalaiset rakentavat juhlanäytelmäänsä huolellisesti. Taustatyötä on tehty ja tehdään edelleen, jotta puitteet hienolle esitykselle ensi keväänä ovat kunnossa. Tilankäytön ja lavastuksen suunnittelulla pyritään siihen, että helmikuussa Seuratalon näyttämö muuttuu paperitehtaaksi ja sitä ympäröiväksi kyläksi. Esiintymisasuilla ja välineistöllä haetaan aikakaudelle tyypillistä ilmapiiriä ja tunnelmaa.

Harjoitukset on aloitettu. Vielä on matkaa valmiiseen esitykseen. Nyt harjoitellaan irrallisia kohtauksia. Kohtaukset hakevat vielä muotoaan, kestoaan, paikkaansa ja kokoaan. Käsikirjoitusta seuraten ja sitä tarpeen mukaan muokaten ohjaaja hakee esitykseen sujuvuutta ja toimivuutta. Näyttelijäjoukko, mukana vanhoja tuttuja sekä paljon uusiakin, tekee osuutensa huolellisesti. Toistoja otetaan. Näytelmä saadaan luontevaksi ja toimivaksi.

Harjoituksia katsellessa näkyy, että tätä näytelmää tehdään tosissaan, mutta ilon kautta.

Tekniikkaa, valaistusta ja ääntä suunnitellaan. Niitä ei voi vielä rakentaa valmiiksi, koska Seuratalossa on paljon muutakin toimintaa ennen ensi-iltaa. Ne pitää tässä vaiheessa vain kuvitella kohtausten joukkoon.

Miten kaikki tämä mahtuu Seuratalon saliin ja näyttämölle? Miten kaikki saadaan sopimaan kahden tunnin esitykseen?

Sitä odotellessa.

Miten tähän on tultu?

ALKUTILANNE
Loppuvuosi 2012 tai alkuvuosi 2013. Miten vain. Tuli epämääräinen puhelinsoitto tervakoskelaisilta kavereiltani (Heidän soittonsa ovat yleensä epämääräisiä).
Tammisen Pekka kertoi työryhmänsä (Jammu Koukkari ja Harri Valo) kanssa kokoavansa aineistoa näytelmää varten. Näytelmä kertoisi Tervakosken ja paperitehtaan yhteisestä taipaleesta. Painottuen 1960-1980 lukujen paikkeille. Oli jo tehty haastattelujakin.
Kysyi lähtisinkö mukaan haastatteluja tekemään ja kirjoittamaan niitä puhtaaksi.
Juttu tuntui niin järjettömältä, että suostuin välittömästi. Taisi muuten  kuulua vahingoniloista naurua puhelimesta.
Meni jokin aika ja pidettiin palaveria Seuratalolla. Mietittiin  haastateltavia henkilöitä ja sovittiin kevään aikaan pidettäväksi joitakin. Niitä pidettiinkin ja hyviä kertomuksia kuultiin. Ei kaikilta tarvinnut kysyäkään mitään, kun jo tarinaa tuli. 
Monet muistelukset ja kertomukset kuultiin ja kirjattiin ylös. Jotkut tapahtumat olivat sellaisia, että niistä löytyi erilaisia muistikuvia. Kertojasta riippuen.  Hauskaakin oli.
Tuli haastateltua eri henkilöstöryhmiä. Johtotasolta työmieheen. Oli eläkkeellä olevia ja vielä töissäkäyviä.
Aineistoa kertyi. Ainakin sata sivua. Olisi varmaan tullut enemmänkin.
Oli muitakin tietolähteitä. Tervakosken Kaiku ja paikkakunnasta kirjoitetut historiikit. Samoin netin keskustelupalstat täyttivät aiheeseen liittyvää tiedonhaluamme.
Aineistoa siis kertyi, mutta miten näistä tulisi näytelmä?
Ja miten tulisi näytelmä tervakoskelaisista? Että se olisi ja sen tunnistaisi kertovan Tervakoskesta.
 
JATKOA SEURASI
Kun materiaalia alkoi kertymään, pohdittiin työryhmässä miten se muokkaantuisi näytelmäksi. Saisihan näistä tietysti kokoon sketsisarjan ilman juonta, mutta ei kai se ollut tarkoitus.
Onneksi joillakin ryhmän jäsenillä (kaikilla muilla, paitsi minulla) oli järki päässä ja jonkinlainen teatterikokemus. Päädyttiin kysymään ammatti-ihimisiltä.Sanna Saarela ja Metti Löfberg tulivat tukemaan meitä. Heti ensimmäisessä yhteispalaverissa ja tutustumiskäynnillä tehtaalla, näkyi heidän ammattimainen otteensa ja osaamisensa. Melkein siinä Lumppulinnasta kerros purettiin, taisi piippukin kaatua (en ihan muista), mutta isoin asia oli, että nuo irralliset ja löyhästi toisiinsa liittyvät haastatteluaineistot alkoivat muuttua sujuvaksi näytelmäkertomukseksi. Sillä olisi siis alku ja loppu sekä jotakin niiden välissä. Ja se tuntuisi tervakoskelaiselta.(Tässä vaiheessa muuten tuntui lähes samalta, kuin runsas neljäkymmentä vuotta sitten uimarannalla. Hypättyäni laiturin päästä Alasjärveen ja räpiköiyäni pitkään veden alla, pääsin viimein pintaan ja pystyin hengittämään). Ehkä tästäkin selvitään.